Teksti: Marianne Kulmala, neuropsykiatrinen valmentaja, Merikratos Oy
Nuoret, joilla on neuropsykiatrisia häiriöitä, eivät halua hekään jäädä vinttikamarin pojiksi tai tytöiksi. Kun lapsi muuttaa pois kotoa, erityistä tukea tarvitsevien nuorten vanhemmat joutuvat käymään yleensä vielä rankemman homman ”napanuoran irrottamisessa” kuin neurologisesti tyypillisten nuorten vanhemmat.
Heidän on huomattavasti vaikeampi katkaista nämä nuorat, koska ne ovat heillä olleet tiukemmalla kuin neurologisesti tyypillisellä lapsella ja hänen vanhemmillaan. On jouduttu taistelemaan Kelan tuet, on oltu tiiviisti kouluihin yhteydessä, kaikki ne lukemattomat terapeutti- ja lääkärikäynnit. Lapsi on tarvinnut sinua. Miten hän yhtäkkiä pärjäisi ilman sinun huolenpitoasi? Pitää vain luottaa siihen, että kyllä nuoren siivet kantaa, ja olla itse taustalla ottamassa syliin, jos siivet eivät jostain syystä kantaisikaan.
Sopivan välimatkan löytäminen itsenäistyvään nuoreen on joskus vaikeaa
Miten antaa sopivasti tukea, sopivasti vapautta? Mitä se sopiva on? Siitä voitte nuorenne kanssa keskustella ja tehdä sopimuksia. Vaikka nuori haluaa irrottautua vanhemmistaan, tarvitsee hän tosi paljon vanhempiensa hyväksyntää ja arvostusta; ”Hei, sinä teit todella hyvän työn, sinä teit aivan oikean päätöksen, hienosti sinä olet osannut”. Hän kaipaa kehua ja kannustusta valinnoilleen. Hän toivoo, että häneen aletaan pikkuhiljaa suhtautua kuin aikuiseen.
Vanhemmille saattaa tulla tunne, että itsenäistynyt nuori muuttuu kovasti, hän ei ole enää se oma itsensä, se meidän pieni Pirkko. Aikuisuutta kohti mentäessä nuori pohtii minäkuvaansa ja millaiseksi hän haluaa tulla. Tällä matkalla hän kokeilee ja testaa. Joskus omaa identiteettiä pitää hakemalla hakea ja ehkä rajullakin tavalla. Nuoren on kuitenkin voitava tuntea, että vanhemmat rakastavat häntä, vaikka eivät aina hyväksykään hänen kaikkia pyristyksiään itsenäistymisen tiellä.
Uutta kohden
Lapsen syntyminen on haastavaa aikaa parisuhteen kannalta, mutta niin on myös hetki, jolloin nuori jättää lapsuudenkodin. Nuoren itsenäistymisen myötä myös vanhempien elämässä alkaa aivan uusi vaihe. Vanhempi saattaa tuntea olonsa haikeaksi, ärtyneeksi tai jopa surulliseksi.
Naisilla lasten itsenäistymisen vaihe osuu usein vaihdevuosien kanssa yhtä aikaa, mikä voi osaltaan lisätä äidin kokemaa tunteiden kaaosta. Lasten lähtiessä joutuu myös, halusi tai ei, miettimään omaa ikääntymistään.
Nyt on tehtävä valinta, jäävätkö vanhemmat kotiin ikävä rintaa raastaen vai täyttävätkö he aiemmin nuoren täyttämän tilan uusilla harrastuksilla, matkustamisella tai toinen toisiinsa panostamisella. Alkaisiko sittenkin vielä opiskella vai toteuttaisiko vihdoin sen oman yrityksen perustamisen, josta on vuosikymmeniä haaveillut? Rohkeasti uutta kohden!
Mitä kaikkia tunteita käydään läpi lapsen lähtiessä kotoa?
- Iloa! Selviytymisen ja onnistumisen iloa lapsen puolesta. Tähän on tähdätty ja nyt se tapahtuu! Nuorella itsellään iloa; hei minä osaan, hei minä pärjään!
- Ylpeyttä. Niin se vaan meidän poika tai tyttö neuropsykiatrisesta häiriöstään huolimatta pystyy tällaiseen. Nuori voi syystä olla myös itse ylpeä itsestään. Kehu ja kiitos pitää tätä ylpeyttä yllä.
- Pelkoa ja huolta, sillä vanhemmilla on luontainen suojelun tarve.
- Luopumisen tuskaa. Sinne kotiin jää vääjäämättä se lapsen mentävä aukko. Nuorilla taas ajoittainen haikeus ja alakulo kuuluvat tähän vaiheeseen. Aikuistuminen ja lapsen maailman taakse jättäminen edellyttävät luopumista ja siitä seuraa luopumisen tuskaa.
- Halua säästää lastaan pettymyksiltä. Onko vanhemmilla voimavaroja kestää nuoren pettymyksiä, sillä niitäkin saattaa matkan varrella tulla?
- Ikävää. Ikävän tunteelta ei voi välttyä. Keskustele nuoresi kanssa, miten kaikki tunteet ovat sallittuja ja miten niistä kannattaa puhua. Ikävä on molemminpuolista. Ikävän tunne on luonnollista. Ikävä kertoo vain keskinäisestä välittämisestä.
- Epäonnistumisen kokemukset kuuluvat itsenäistymisvaiheeseen. Epäonnistumisia ei saa pelätä. Harvoin on sellaista epäonnistumista, jossa ei ole myös jotain hyvää. Ne voi aina ottaa oppimiskokemuksena.
- Huojennusta. Tunne voi olla myös tätä. Täysin sallittu tunne tämäkin. Molemmilla osapuolilla.
Artikkeli on julkaistu Autismi -lehdessä 3/2016
