Teksti: Taija Halme, Kehitysvammaisten palvelusäätiö
Suurimmalla osalla erityisperheistä palvelut toimivat kohtuullisesti tai hyvin, joillakin jopa erinomaisesti. Kohtaamme kuitenkin työssämme myös perheitä, joille ei ole löytynyt sopivia palveluita ja riittävää tukea. Perheet ovat pudonneet palveluverkosta tai ovat siellä eksyksissä.
Teimme vuonna 2020 selvityksen siitä, miksi perheet putoavat palveluverkon ulottumattomiin. Halusimme ymmärtää, voisimmeko me tehdä asian estämiseksi jotakin.
Kokosimme työntekijöiden ajatuksia siitä, mitkä tekijät estävät ja edistävät heidän mahdollisuuksiaan tukea perhettä tai yksilöä asiakaslähtöisesti. Työmme taustalla olivat myös lukuisten perheiden tarinat heidän omista kokemuksistaan.
Vaaditaanko perheiltä liikaa?
Selvitystyön keskeisenä tavoitteena oli tunnistaa niitä kriittisiä pisteitä, joissa voisimme vielä muuttaa suuntaa ja estää perheiden putoamisen palveluverkon ulkopuolelle. Tällaisia yksittäisiä kriittisiä pisteitä olikin haastavaa löytää, sillä yleensä tilanne on monen tekijän summa.
Yksi selkeimmistä syistä putoamiseen on palveluiden heikko integraatio. Sen seurauksena palvelut kuluttavat perheen voimavaroja arjen sujuvoittamisen sijaan. Merkittävään rooliin putoamisen estämisessä nousee perheen kuuleminen ja voimavarojen huomioiminen.
Perheiltä saamamme viesti on, että uuden tiedon kerääminen on pirstaleista. On itse oltava aktiivinen tiedon ja palvelujen hankkimisessa. Täytyisi ikään kuin olla palvelujärjestelmän asiantuntija, jotta osaisi etsiä ja saada tarvitsemiaan palveluja.
Tällä hetkellä yhteiskunnassamme korostetaan asiakasosallisuutta. Suuntaus on, että perheellä ja asiakkaalla tulisi olla uudenlaista toimijuutta, päätöksentekokykyä ja vastuunkantoa, ollakseen palveluissa mukana. Samaan aikaan perheet kertovat, että jo nyt vastuun ottaminen vaatii liikaa arjen voimavaroja. Onko perheillä ja asiakkailla riittäviä resursseja ottaa uusi rooli palveluissa? Miten voisimme tukea matkaa tässä kulttuurin muutoksessa?
Miten voisimme helpottaa perheiden jaksamista?
Selvityksemme pohjalta nousee seitsemän keskeistä toimenpidettä, joilla voimme edesauttaa muutosta ja helpottaa perheiden ja asiakkaiden tilannetta:
- uudenlainen palvelujen järjestämistapa henkilökohtainen budjetointi
- yksilövalmennus
- koko perheen huomiointi
- moniammatillinen verkosto
- digitaalinen tiedonkulku sektorirajojen yli
- palvelujen integrointi ja koordinointi sekä
- pitkäaikaisten palvelujen myöntäminen pitkäaikaiseen tarpeeseen.
Ei riitä, että tunnistamme kriittiset pisteet. Meidän tulisi rohkeasti lähteä kokeilemaan uudenlaisia tapoja järjestää palveluja hyödyntäen mm. digitaalisia ratkaisuja.
Myös valtioneuvoston tasolla on todettu, että tavoitteisiin päästäksemme täytyy olemassa olevia resursseja kohdentaa uudella tavalla. Siten, että eri sektorit tekevät tiiviimpää yhteistyötä.
Tarvitsemme uusia toimintatapoja ja uusia keinoja eriarvoisuuden hillitsemiseksi. Se, että perheiden tarvitsemat palvelut arvioidaan jokaisen organisaation toimesta uudelleen, on kallista ja tuhlaa yhteiskunnan resursseja.
Kun perhettä kuullaan kokonaisuutena ja tuetaan niissä asioissa, joissa he itse kokevat tarvitsevansa tukea, olisi tämä yhteiskunnallisestikin kustannustehokkaampaa.
Tutustu selvitykseen ”Olen minä matkan varrella huhuillut apua”
Kirjoittaja Taija Halme on toiminut projektipäällikkönä Edelläkävijät-toiminnassa ja on koonnut Olen minä matkan varrella huhuillut apua -selvityksen perheiden tilanteesta yhdessä toimittaja Tuula Purasen kanssa. Taija toimii tällä hetkellä aktiivisen tuen alueellisen kehittämisen parissa.
