Teksti: Satu Häkkinen
Neuropsykologian erikoispsykologi (VET)
Toisen ihmisen kohtaaminen auttamistyössä on aina ensiarvoista. Yleensä työskentelyssämme tavoitellaan aina jonkinasteista muutosta, jotta asiakkaan tilanne olisi parempi. Muutoksen aikaansaaminen on kuitenkin aina vaikeaa, kenelle tahansa. Se vaatii eteenpäin vievää voimaa ja tahtoa poiketa totutusta. Muutokseen pyrkiminen vaatii myös rohkeutta ja luottamusta. Luottamus taas lisääntyy kohdatuksi tulemisen kokemuksesta.
Ennen kuin päästään kohti uutta ja erilaista on usein kuitenkin hyväksyttävä nykytilanne. Monesti tämä hyväksymisen vaihe onkin vaikea. Nykytilanteen todelliseen hahmottamiseen voi mennä aikaa, mutta panostus palkitaan myöhemmin.
Nuoruusvuosiin kuuluu olennaisesti identiteettiin liittyvät pohdinnat ja muutokset. Minuuteen tutustuminen voi olla kivuliaskin prosessi. Kuitenkin vasta kun pystymme tunnistamaan ja ymmärtämään, missä nyt ”seisomme”, meillä on mahdollisuus motivoitua kohti muutosta. Kyse ei ole negatiivisten asioiden korostamisesta, vaan nykytilanteen rohkeasta tarkastelusta.
Auttamistyössä myös ammattilaisen on erittäin tärkeää hyväksyä ja kohdata nuori sellaisena kuin hän on. Kohtaaminen lisää luottamusta. Meidän ammattilaisten on tärkeä toimia myös malleina lempeällä kohtaamisellamme.
Kaikilla meillä on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kaikkine omaperäisine tapoinemme. Ympäristöllä ja meillä osana sitä, on keskeinen rooli nuoren hyväksytyksi tulemisen kokemuksessa. Vaikka muutostyö lähtee aina ihmisestä itsestään, voivat lähellä olevat ihmiset lisätä merkittävästi nuoren luottamusta ja motivaatiota muutokseen hyväksymällä nuoren ja hänen tilanteensa sellaisena kuin se on.
Monesti ammattilaiset voivat kokea turhautumista, jos autismikirjon nuoren haastavat arjen tilanteet eivät helpota, vaikka ”kaikki keinot on jo kokeiltu”. Auttaja voi kokea riittämättömyyden ja avuttomuuden tunteita. Ammattilaisen onkin tärkeä tunnistaa ja havainnoida omia vastatunteitaan nuoren kohtaamistilanteissa.
Monesti auttamisen halu on meissä ammattilaisissa voimakkaan sisäsyntyistä. Pyrimme kohti ratkaisuja päämäärätietoisesti. Surullista kyllä, halumme auttaa saattaa näyttäytyä nuorelle siten, ettemme ymmärrä tai hyväksy häntä tai hänen toimintatapojaan.
Auttamisen tarpeemme voi joskus olla myös suojautumismekanismi kärsimyksen äärellä. Onkin tärkeä kysyä toistuvasti itseltään: Onko minun auttajana vaikea sietää epävarmuutta, keskeneräisyyttä tai toisen ihmisen arjen kärsimystä? Kun tunnistamme näitä tunteita voimme viisaasti kääntää huomiomme omaan jaksamiseen. Miksi minulla on tarve pyrkiä pois tästä tilanteesta?
Ratkaisuihin pyrkiminen on arvokasta, mutta jos ajoitus tai tarkoitusperä ovat väärät, voi toimintamme mutkistaa vuorovaikutusta entisestään. Kun hyväksytyksi tulemisen kokemukseen tulee särö, vuorovaikutuksessa otetaan usein takapakkia. Onneksi myös tällöin tilanne on korjattavissa. Ammattilaisen tehtävä on havainnoida tilannetta, tunnistaa säröt ja nostaa ne esille. Anteeksi pyytäminen toimii usein tehokkaasti.
Autismikirjolle ominaista on poikkeava tapa olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja täten väärinymmärryksiä voi sattua puolin ja toisin. Vuorovaikutuksessa oleminen rakentaa koko ajan käsitystämme itsestämme. Myös ammattilaisina peilaamme itseämme työssämme jatkuvasti. Kohtaamiset voivat herättää ärtymystä, ahdistusta tai vaikkapa pelkoa. Kun vuorovaikutus tuntuu vaikealta, lähdemmekin usein muuttamaan tapaamme toimia. Tämä voi johtaa molemminpuoliseen hämmennyksen tunteeseen.
Autismikirjon henkilöiden kanssa toimiessa pelisäännöt eivät ole aina ne tutuimmat. Tieto ja ymmärrys vuorovaikutuksen taustalla vaikuttavista tekijöistä on olennaista. Ammattilaisena oman tunteen tunnistaminen ja sanoittaminen voi lisätä ymmärrystä moninkertaisesti. Se mikä herätti ammattilaisessa pelkoa, saattoi olla nuoren omaa vihalta näyttäytyvää epävarmuutta. Onko myös mahdollista, että nuori herättää muissa ihmisissä samanlaisia vastatunteita ja joutuu siksi uudelleen ja uudelleen kokemaan epäonnistuneensa vuorovaikutustilanteissa?
Kun tunnistamme autismikirjon nuoren kohtaamisesta heräävät tunteet ja ajatukset, voimme myös ymmärtää nuorta paremmin. Kohtaaminen on ainoa keino muutokseen. Vain kohtaamisen hetkissä voi tapahtua aitoa muutosta.
Ole tarkkana! Kohtaamisen voi huomata ilmeestä, eleestä, katseen suunnasta, sanoista. Usein kuitenkin kohtaamisen hetken tunnistaa itsessä helpotuksen tunteena. Kun tunnistat kohtaamisen hetken, onkin hyvä pysähtyä. Olet tuolloin oivalluksen äärellä. Mikä sai aikaan kohtaamisen? Mitä tein? Mitä sanoin? Miten voin lisätä näitä kokemuksia? Kohtaamisen tilanteista löytyvät nimittäin muutoksen avaimet.
