23-vuotiaan Asperger-nuoren yliopisto-opintojen alkutaival ei ollut kaikista helpoin. Ratkaisevassa roolissa oli yhteisen kielen löytyminen yliopiston ja kodin välillä sekä nuoren vahva halu suunnata koti aikuisuutta ja tulevaa.
Lue Asperger-nuoren vanhemman haastattelu nuoren korkeakouluopintojen aloituksesta.
Millaisia haasteita olet vanhempana kokenut nuoren aloittaessa jatko-opinnot? Mikä on mielestäsi siirtymävaiheessa onnistunut hyvin?
Nuoremme aloitti opinnot yliopistossa. Mikään ei mennyt ensimmäisen vuoden syksynä hyvin! Kaikki oli uutta, ei ollut selkeää omaa opettajaa tai opintopsykologia, jolta kysyä neuvoa joka päivä. Ryhmäyttämiset olivat alkoholipainotteisia, eikä ollut selvyyttä, mitkä olivat pakollisia ja mitkä vapaaehtoisia.
Uusien opiskelijoiden ryhmäytyminen aiheuttaa nykymuodossaan kaikenlaisia ongelmia monille. Yliopisto ei ole esteetön. Isoja, kaikuvia, meluisia tiloja on paljon.
Alkuvaiheen opinnot olivat hyvin sekavia: useita kerta kerran jälkeen vaihtuvia opettajia, kursseista ei ollut selkeää kurssisuunnitelmaa ja monella kurssilla oli uusia ryhmätöitä itse valittavissa ryhmissä. Ryhmätyöt oletettiin tehtävän vapaa-ajalla outojen opiskelijoiden kanssa. Kuormituksen purkuun ei jäänyt riittävästi aikaa.
Uudet opinnot uudessa oppilaitoksessa olivat kaoottiset ja sekavat, usean kurssin yhtäaikainen suorittaminen oli liian rankkaa. Oletettua läsnäoloa vaativia luentoja oli vaihtuvina päivinä ja vaihtuvina aikoina klo 8.15 – 18 välillä. Taustalla oli myös koulukiusaamisten aktivoituminen ja jonkinasteinen harrastuksessa uupuminen, joka sattui myös tähän ensimmäiseen syksyyn.
Mitkä tekijät ovat vanhemman näkökulmasta olleet opiskelun alkaessa tai sen aikana ratkaisevassa roolissa? Mistä on ollut apua?
Lähdin vanhempana mukaan oma-opettajan tapaamiseen toisen lukukauden alussa. Puhuimme sen jälkeen kotona ja yliopistolla samaa kieltä. Nuoreni sai luvan suorittaa kurssin kerrallaan tenttien. Jokainen mahdollinen ryhmätyö oli lupa suorittaa myös itsenäisesti. Psykoterapia alkoi, ja löytyi todella hyvä terapeutti.
Yliopistolle tarvittaisiin nepsy-valmentajia, jotka olisivat siellä talon puolesta. Erityistä tukea opintojen käytännön suorittamiseen tarvitseva ei leimautuisi mitenkään, kun tuki tulisi tukipalveluista. Tämä olisi verrattavissa tulkkaukseen: uusissa opinnoissa on paljon käytännön asiaa, mikä pitää autismikirjolaiselle selittää auki. As-nuori ohjattaisiin tulkkauksen piiriin jo ennen virallista opintojen aloitusta, jolloin lukukauden asioita käytäisiin läpi. Hän olisi nuoren ”lähituki” isolla kampuksella. Alkuun tapaamisia voisi olla päivittäin, myöhemmin harvemmin, kuitenkin säännöllisesti sovittuna, jotta opintojen vaikeuksiin voidaan tarvittavan ripeästi puuttua.
Mitä haluaisit sanoa muille vanhemmille, jotka pohtivat oman nuoren jatko-opintojen aloittamista?
Etene nuoren omaa toivetta kuunnellen. Kun nuori tekee itse päätöksen, silloin hän myös sitoutuu siihen.
Oletko saanut ammattilaisilta tukea vastuun siirtämiseen vanhemmalta ammattilaisille ja nuorelle itselleen?
Emme ole. Olemme toimineet as-nuoren kanssa kuten muidenkin perheemme nuorten kanssa: tukien ja kannustaen, ehkä hieman enemmän rinnalla kulkien. Arki on ollut aina kotona kuntouttavaa ja nuoren vahvuuksien kannattelemaa. Niitä on nostettu esiin, ja niihin tukeutuen menty pienin askelin eteenpäin.
Meillä on koko nuoren elämän ajan ajateltu, että hän siirtyy aikanaan omaan, itsenäiseen elämään itseään elättäen, kuten muutkin lapset. Diagnoosi ei ole ollut meillä koskaan puheissa keskiössä, eikä se ole rajoite – eikä varsinkaan syy, jonka taakse voisi piiloutua. AS-piirteet ovat tapa hahmottaa maailma eri tavalla. Niinpä meillä muilla on ollut vuosien varrella mahdollisuus oppia paljon.
Mitkä nuoren vahvuuksista auttoivat nuorta jatkamaan opinnoissaan haasteista huolimatta?
Rehellisyys (menetän kuntoutusrahan, ellen opiskele), kyky uppoutua asioihin (opiskeltavat asiakokonaisuudet kiinnostavat aidosti), kyky paneutua omiin mielenkiinnon kohteisiin (opiskeltava asia on yksi omista mielenkiinnon kohteista), sääntöjen tarkka noudattaminen (liittyen yhteiskunnan tukiin), erityiset lahjakkuuden alueet, oppimisen ilo ja tunnollisuus (haluan osaltani rakentaa Suomea tulevaisuudessa, koska se on tukenut minua niin paljon).
Mitkä olivat motivaatiotekijät, jotka auttoivat?
Suurimpina olivat ehkä pelko syrjäytymisestä sekä terapian loppumisesta. Taustalla oli myös vahva halu aikuisten elämään ja suunta kuitenkin koko ajan tulevaan. Muutto omaan asuntoon ja itsenäistyminen pelkästään vanhempien tuella (kuten muutkin opiskelijat) toimi isona motivaatiotekijänä ja voimaannutti. Koronan tuoma etäopiskelu oli yhtäkkiä arkea jokaiselle opiskelijalle. Nuoremme olikin osa yliopiston kokonaisuutta. Alkuun se voimaannutti kovasti, mutta nyt se uuvuttaa. Nyt olisi jo voimia lähiopiskeluun, muttei se olekaan mahdollista.
