Heikki kertoo toiminnanohjauksen haasteistaan ja soveltamistaan keinoista.
Kohtaamisen hetkissä olemme oivalluksen äärellä
Teksti: Satu Häkkinen
Neuropsykologian erikoispsykologi (VET)
Toisen ihmisen kohtaaminen auttamistyössä on aina ensiarvoista. Yleensä työskentelyssämme tavoitellaan aina jonkinasteista muutosta, jotta asiakkaan tilanne olisi parempi. Muutoksen aikaansaaminen on kuitenkin aina vaikeaa, kenelle tahansa. Se vaatii eteenpäin vievää voimaa ja tahtoa poiketa totutusta. Muutokseen pyrkiminen vaatii myös rohkeutta ja luottamusta. Luottamus taas lisääntyy kohdatuksi tulemisen kokemuksesta.
Continue readingKahden kulttuurin kohtaamisia
Teksti: Anne Björksten
Psykiatrinen sairaanhoitaja, DKT -terapeutti ja neuropsykiatrinen valmentaja
Tony Attwood puhuu kirjassaan Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen osuvasti ”väärän planeetan oireyhtymästä”. On helpompi kohdata autismikirjon nuoria, kun ymmärtää heidän tulevan toisesta kulttuurista. Miten sinä ammattilaisena ohjaat ja tuet vieraan kulttuurin nuorta löytämään omat vahvuutensa ja paikkansa yhteiskunnassamme?
Continue readingNyt päätän itse kenkieni paikasta
Teksti: Elina Löfström
Elina Löfströmille lapsuudenkoti oli maailman paras paikka. Siksi muutto omilleen oli prosessi, jossa otettiin askel kerrallaan.
Kotini on aina ollut minulle rakas; maailman paras paikka.
Continue reading